lauantai, helmikuu 7
very bad moving ideas
annareetta 19:53 1 kommentoi
keskiviikko, helmikuu 4
superpsykoosi
olen elänyt jossain ihmeellisessä välivaiheessa kohta kaksi(kymmentäneljä) vuotta. pari kertaa on toki tuntunut tietyissä tilanteissa, että voisin virua tässä ikuisesti, mutta sitten taas huomaa asuvansa täysin väliaikaisessa ratkaisussa tehden työtä, jota ei aio tehdä lopun elämäänsä. kaikki tuntuu olevan vaiheessa, pyykitkin on vielä koneessa.
sisustaminen on vaiheessa. se on aina ollut. aina jää purkamattomia tavaroita ja jollei olisi ystäviä tai perhettä, en varmaan saisi ikinä purettua mitään. kengännauhat on jatkuvasti tiukalla.
olen kuullut joskus ikäviäkin kommentteja siitä, kuinka usein muutan ja kuinka mikään ei pysy eikä kestä. helvettisaatana, kestänhän minä. olen kestänyt jo yli kaksikymmentä vuotta.
mitä väliä sillä on, missä päin maailmaa tai millaisessa työssä tai minkälaisessa seurassa sitä aikansa viettää, kunhan kestää?
tietty on asioita, joita toivoisi itselleen ja toivoisi niiden kestävän ja on asioita, joita jo on ja haluaa niiden kestävän ja toimii niin, että ne kestäisivät paremmin, mutta jotenkin tuntuu joskus siltä, että ne, joiden kohdalla näitä asioita ei ole yhdistetty juuri nimenomaiseen aikaan ja paikkaan, katsotaan joskus tavallista pidempään.
totta kai toivon tiettyjen ystävyyksien säilyvän tai muistojen.. ja joo, totta kai olisi mahtavaa löytää paikkansa jostain, mutta mikään näistä ei vaadi minua mitenkään istumaan paikallani lopun elämääni ja sitoutumaan aikaan ja paikkaan. minun paikkani voi olla yhtä hyvin jossain hetkessä jonkun kainalossa kuin kesäisellä puistopiknikillä tai kuubalaisessa ilotalossa tai whatever.
tässä se ei nyt ainakaan ole. olen kovasti lähdössä ja yhtä kovasti jäämässä. mietin, että nyt haen kouluihin, joihin ihan oikeasti haluan ja jos en pääse, lähden pois. sitten mietin sitä, miksi mietin niin tarkkaan näitä juttuja. että miksei vaan ja noin.. tuntuu kuin koko ajan saisi odottaa tapahtuvaksi jotain, mitä ei tunnu tapahtuvan ja sitten taas pääsee siihen pisteeseen, että eihän mitään tapahdu, jos ei mitään tee. pettämätöntä logiikka, call me an idiot, mutta vittu ärsyttää sikana.
käytännössä tuntuu siltä, että vaadin itseltäni jotain äärimmäistä syytä lähteä ja samaan aikaan äärimmäistä syytä jäädä. tällä hetkellä ei ole sinänsä mitään syytä mihinkään, edes tähän tilitykseen, joten todella todella ärsyttävää.
tuntuu kuin tämä naurettava blogikin eläisi jotain välivaihetta.. sanoohan se nyt helvetti nimikin. aloitin tämän oikeastaan juuri silloin, kun koko tämä välivaihe, mistä puhun, alkoi. hallituskadun jälkeen se on vain roikkunut tuossa psykoosin tavoin, olemassa siinä, mutta ei siitä niin jaksa välittää, että kattoo miten käy.
pitäis aloittaa joku supervaihe. vaihtaa blogi, nimeks vaikka elämä on ihanaa. superlääkärintarkastusoperaatio on jo varattu ja koulut päätetty. nyt alkaa kyllä supervaihe. supervaiheen aikana löytyy saletisti joku superpaikka, joka on justiinsa mun paikka ja aika ja mitänoitanyton ja superfiilis tulee ja kestää ikuisesti ja siinä on mun paikka.
pus*
annareetta 23:54 4 kommentoi
sunnuntai, helmikuu 1
säkenöivä voima '09
eikä mitään.
ihan hyvä darra kaikilla mausteilla.
koht tuutimaan.
tuut.tuut.tuu.
Xbox ollu kyllä päivän kolmanneks parasta antia.
parasta oli karjalanpiirakka.
puf*
annareetta 23:20 7 kommentoi
--> britney, hymy, parijurrii
keskiviikko, tammikuu 28
ihan perusasioita
nyt ei mitään kiroilla eikä valiteta. olen saavuttanut kuumetaudissani kaiken hyväksyvän tason. edes kieli oppi virheet eivät voisi mitenkään saada minua tolaltani. mennään asiaan.
sitä on vähän. oikeastaan niin vähän, ettette millään ehkä huomaa sitä kaikista pienintä printtiä.
astianpesukone se tuossa jyllää ja juonpa tässä teetä ja kaulassa tuntuu turvotusta, mutta sehän on vain perusasia. söin juuri kaksi juustoleipää kera paprikasulatejuuston ja semikevyen juuston. mielestäni 17% juustolta on aika harmiton esitys. se ei vielä maistu muoville, kuten 5% ja 10% ystävänsä, joskaan se ei jätä kitalakeen kahden sentin rasvakerrosta, kuten joku perus 40% mitä noita nyt on oltermannia ja edamia. leivän päällä ei ollut vihannesta, kun salaatti ja kurkunjämä olivat päässeet vähän huonoon kuntoon.
leivonnassa ei kuitenkaan tule käyttää vähärasvaisia tuotteita.
joskaan minä en osaa leipoa, mutta arvostan, jos on käytetty ihan normaaleja juttuja.
eilen, vaikka olenkin sairaslomalla, uskaltauduin tuohon lähimpään kauppakeskukseen apteekkiin, josta ostin kaksi pakettia 500mg paracetamolia (kirjoitin ensin moloa ja uskon vahvasti sen olleen freudilainen lipsahdus; antaisin oikean jalkani oikeasti hyvästä panosta ilman tauteja tai sikiämisvaaraa, mutta sehän on vähän niinkuin toivoisi syöpää aiheuutamatonta tupakkaa, josta menisi känniin tai pilveen tms. ja maksaisi 2,50e askilta). kauppakeskuksessa näin parhaista parhainta, jonka kanssa eksyimme sellaiseen kahvilaan kuin ciao! ja sielläpä olikin vastassa jotain samaan aikaan niin mahtavaa, mutta kuitenkin pelottavaa. selitän. tilannehan on nyt tämä, että italialaiset ovat ainoita ihmisiä tällä surullisella pallolla, jotka osaavat jäätelönvalmistuksen jalon taidon. lomailin aikanaan kaksi viikkoa italiassa ja hädin tuskin hyppäsin takaisin finnairin lomalentoon 2 vai oliko se peräti 3 kiloa painavampana. en tiedä ihastuinko enemmän jäätelöön vai syötävän hyvännäköiseen jäätelönmyyjään, veikkaisin kuitenkin jäätelöön, koska sitä näistä kahdesta en ole sittemmin saanut mielestäni. asiaan. tulin sitten suomeen ja menin pappagalloon syömään aitoa italialaista jäätelöä ja (nyt täytyy vähän kiroilla, vaikka lupasin, etten) vittu mitä? jäätelö oli yhtä lähellä italialaista kuin berlusconi vittu karjalanpiirakoita. sittemmin olen turtunut siihen, että jäätelöannosta tilatessa saa katsella sitä skitsofreenistä raapimista, jolla jäistä könttiä yritetään saada pallon muotoiseksi. ei ciao!ssa, katsoin jäätelöitään pisarasuojan lävitse ja kun ymmärsin jokaisessa olevan lastan, tajusin olevani lähempänä italialaista unelmaa kuin koskaan aiemmin näillä leveyspiireillä. laareissa vaan ei näkynyt stracciatellaa, mutta kysyessä sitä löytyi kaapista. ihan uskomatonta, joskin suhtautumiseni oli edelleen epäilevää. otin sen seuraksi suklaajugurttijäätelöä ja kahvin. kaikki oli 90%:sesti niin kuin pitikin. ihan hintun verran pehmeämpää vielä olisi jäätelö saanut olla, mutta ben and jerryn edellämainittu pieksee helposti 6-0, puhumattakaan jostain peruskurasta, mitä hölmö kansa napaansa ahtaa. syy, mikä tästä tekee pelottavaa, on se, että kahvila on tosiaan tien toisella puolella. toisaalta, on siellä salikin. voiko tehdä niin, että saa mennä jätskille aina, kun on käynyt ensin salilla? siinä tapauksessa musta tulee ihan ninja. huom! max kolmet treenit päivässä.
illalla oli sitten pakko katsoa amerikkalaisen unelman etsintää hunter s. thompsonin merkeissä. kyllä tollainen unelmien etsiminen ja löytäminen voi kaikessa henkisessä kuluttamisessaan olla kuitenkin hirveän palkitsevaa. ei mulla oikeastaan ollut muuta.
pus*
ps. jugurttijätskit on tykeimpii.
lauantai, tammikuu 24
planeetta kuin karu selli
no ohhoh. osallistunpas tästä ennen jumppaa vaikkapa tuohon valokuvatorstaihin.
puh*
annareetta 13:36 2 kommentoi
--> valokuva
lauantai, tammikuu 17
kyllä muakin vituttais
Last 20 Searchengine Queries
Unique Visitors
11 Jan, Sun, 16:27:28
Google Images: partajeesus
11 Jan, Sun, 18:54:12
Google Images: nälänhätä
11 Jan, Sun, 21:17:19
Google Images: Nälänhätä
11 Jan, Sun, 22:20:52
Google Images: nälänhätä
12 Jan, Mon, 00:05:25
Google: murdoch myspace
12 Jan, Mon, 11:55:17
Google: 3D
12 Jan, Mon, 14:45:47
Google: egoni
12 Jan, Mon, 16:56:46
Google Images: hintti
12 Jan, Mon, 19:05:01
Google Images: nälänhätä
12 Jan, Mon, 19:12:12
Google: peräaukon.kutina
12 Jan, Mon, 19:26:53
Google: rakel liekki kolumni
12 Jan, Mon, 21:20:30
Google: Syöksyy saarnaajat alas vuorelta
12 Jan, Mon, 22:13:52
Google: anna abreu porn pics
12 Jan, Mon, 22:49:12
Google: "hevosen pippeli"
13 Jan, Tue, 00:21:03
Google: plantaarifaskiitti hoito sairaslomaa
13 Jan, Tue, 12:36:17
Google: liukuestesukat blogspot
13 Jan, Tue, 16:02:07
Google: 3D
13 Jan, Tue, 17:44:16
Google Images: syrän
16 Jan, Fri, 20:05:52
Google: hevosen pippeli
16 Jan, Fri, 20:24:09
Google: vedin kaljuksi vituttaa
ei täs mitään hätää hei.
annareetta 0:25 0 kommentoi
--> britney, kivat eläimet, löytö
perjantai, tammikuu 16
vittu oikeasti mitä paskaa
tuntuuks must vaam siltä vai oonko hullu, kun mun mielestä viimeisen vuoden sisällä koko blögimeininki tuntuu maanneen melko lahnana tyyliin "siinähän se on, mutta ei sitä kukaan jaksa duunaa tai päivitellä eikä sen koommin kommentoida, mutta pakkohan sitä on joka päivä vilkaista, josko siinä nyt ois tapahtunu muutosta"?
musta tuntuu, ettei kukaan oikein jaksa vääntää tosissaan nykyään nois blogijutuissaan. harmaa hattu ei paljoo naurata, minh ei vedä kamaa, vuhvuh lopetti, kervå on vaan "töissä", marinadi soittaa vaan vitun ukulelea ja haastattelee vittu jotain porukkaa. ettei nyt jumalauta. paljonko joku raskausuutinen sit antaa? mä haluan vittu yllätyksiä!
joka toinen pelle kirjottaa vielä johonkin vitun ylioppilaslehteen, ettei niinku vittu oikeastiko?!
äksöniä nyt vittu.
annareetta 23:56 16 kommentoi
--> mitä?, parijurrii, tappokilarit
